MITEN OPISKELEN ENGLANTIA TEHOKKAASTI

Tiina /

Otsikon kysymys saattaa olla monelle tuttu mietiskelyn aihe; paljon on englantia opiskeltu, mutta se tärkein eli puhumaan uskaltautuminen on vain vuodesta toiseen yhtä hankalan oloista. Jotain siis kannattaisi tehdä toisin…

Kielikumppani on jo pitkään vienyt asiakkaita kävelemään (usein Turun upeaan Ruissaloon) englantia jutustellen. Yksityistunnit on siis pidetty raittiissa ulkoilmassa liikkuen.  Liikunta auttaa tutkitusti oppimisessa ja muistamisessa.

Nyt saamme iloksemme tarjota aivan uuden konseptin, joka toteutetaan Flaman tanssistudiossa Turun satamassa. Tanssimaan ei kuitenkaan olla menossa, vaan tällä kertaa yhdistämme englannin äänteiden opiskelun ja pilateksen! Pilates on hieno syvien lihasten hallintatekniikka, joka sopii aivan kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ohjaajaksi saimme monelle jo ennestään tutun teho-opettajan Hanna Viljanmaan, joka vastaa siitä, että kaikki osallistujat onnistuvat liikuntaosiossamme. Kielikumppanin Tiina puolestaan pitää huolen siitä, että kaikki saavat varmuutta ja todennäköisesti myös uutta tietoa englannin ääntämisestä. Rallienglanti on täysin mainio kommunikaatioväline, mutta monet varmasti olisivat valmiita hiukan kiillottelemaan tätäkin puolta kielen puhumisessa.

Tule mukaan kanssamme sunnuntaina aamuna 5. huhtikuuta ja laitetaan englannin hankalat äänteet kuntoon – iloisesti ja tehokkaasti, kuten Kielikumppanissa on aina tapana. Aloitamme lämmittelyllä sekä fyysisesti että suullisesti – juu, samanaikaisesti  Sitten n. 40 minuuttia pilatesta, ihan suomeksi. Kun treenin jälkeen pää ja kroppa ovat auki ja veri kiertää, harjoitellaan oikein reilusti ӡuhahdellen, thuhahdellen ja bäräytellen englannin äänteet – ja asento vapaa!

Tällä kielikurssilla ei kysellä tasoja, ei englannin eikä pilateksen suhteen ja kurssi sopii ihan kaikille, niin miehille kuin naisille sekä sellaiselle, jota puhuminen on aina hiukan hirvittänyt. Nyt harjoitellaan iloisesti ja ainoa, jonka on pakko olla yksinään äänessä englanniksi, on Kielikumppanin Tiina 😉

Tässä pieni testi: sano nämä ääneen: sip, ship, zip, chip. Tuliko kaikkiin eri aloitusäänteet ja oli(vat)ko suu/huulet eri asennossa eri äänteissä? Ja miltä kuulosti viimeinen p? Vihje: se ei äänny kuten suomen ”p”. Ero sanojen veal ja wheel välillä? Entäpä näiden sanojen alku- ja/tai loppuäänteet: these, thorough, knee, psychologist? Jos tuntui epävarmalta, tehokurssimme on juuri sinulle. Saat mukaasi harjoitellut äänteet esimerkkeineen kotiin lisätreenausta varten. Paikkoja on rajoitetusti, joten varaa omasi pian. Early bird -hinta helmikuun ajan.

Aika: 5.4. sunnuntaina klo 9:30-12
Paikka: Tanssistudio Flama Linnankatu 84, Turun linnan vieressä. Bussi nro 1 pysähtyy studion vieressä.
Hinta: 69 e, early bird -hinta 59 e helmikuun ajan. Hinnat sisältävät alv 24%.
Liikuttajina toimivat Tiina Purhonen (Kielikumppani) sekä Hanna Viljanmaa.

MUKAAN: Päälle mukavat, joustavat vaatteet hiukan kerroksittain, jotta voit ottaa pois tai lisätä tarvittaessa. Myös juomapullo ja mahdollisesti joku hedelmä tai pieni välipala saattaa olla paikallaan. Kynä on myös hyvä olla mukana, jos vaikka muistiinpanoja haluat tehdä. Jos sinulla on, ota oma jumppamatto mukaan. Flamasta kuitenkin löytyy tarvittaessa mattoja. Kurssi toteutuu, jos saamme kanssamme vähintään 10 innokasta treenaajaa.

See you all on the mat! Welcome! Tervetuloa matolle kanssamme!